Uudenkaupungin Vanhat Talot
Uusikaupunki, 02.09.- 03.09.2017

Loviisan Wanhat Talot
Loviisa, 26.08.- 27.08.2017

Rakkaudesta Remonttiin - Renovera med Kärlek
Kokkola, 26.08.- 26.08.2017

Sastamalan wanhat talot
Sastamala, 20.08.- 20.08.2017

Hämeenkyrön vanhat talot
Hämeenkyrö, 12.08.- 13.08.2017

Lisää tapahtumia arkistossa

Viimeisin kommentti:
Jari Nuukaa, 19.07.2017
Hirsikehikon siirto
Eikai perinteiseen hirsitaloon mikään koneellinen ilmanvaihto kuulu? Onko järkeä siirtää kehikkoa, jos aikoo käyttää sitä modernin talon mat...

Näytä kaikki keskustelut
Näytä uusimmat kommentit

 

 

Perinnerakentaminen

Täällä on kunnostettu kaikki, mutta tunnelma on säilynyt täydellisesti. Kuva: Hannu Rinne.

Mitä on perinnerakentaminen

Perinnemestari, perinnerakentaminen, perinnekorjaaminen. Kaikki sanoja, joille on vaikea löytää tarkkaa määritelmää, mutta silti suuri joukko ihmisiä vannoo perinnerakentamisen nimeen. Mitä se tarkalleen ottaen on?

Tiukka tulkinta menee niin pitkälle, että tarkalleen historiallista esikuvaa noudattava korjaustyö tehdään vanhoilla työmenetelmillä, vanhoilla työkaluilla ja vanhoilla korjausosilla. Museaalisessa kohteessa esimerkiksi ulkolaudoitus lyödään kiinni käsin vasaralla naulaamalla, sepän takomilla nauloilla ja vanhan kaltaisella puumateriaalilla. Aina kun mahdollista, käytetään seinästä irrotetut naulat ja laudat uudestaan.

Tavallisessa kodin remontissa ei ole välttämätöntä mennä aivan näin pitkälle, mutta oikean tunnelman tavoittaminen vaatii joitakin vanhanaikaisia – ja työllistäviä – työtapoja. Seinään tulevan puukuitulevyn voi ruuvata sähköisellä ruuvinvääntimellä, mutta jos haluaa pintalautaan käsityön jäljen, on se hakattava vasaralla ja nauloilla joissa on kunnollinen kanta. Samalla tavalla sisäkatto pitää maalata pensselillä, eikä telalla. Jälki on erilainen. Uusi väliseinä pitäisi tehdä laudoista, ei kipsilevystä; tuntu, kestävyys ja kaiku ovat erilaiset. Esimerkkejä on lukematon määrä. Yleensä aina kun rautakauppa tai laiska mieli ehdottavat  jotain helppoa ratkaisua, etäännytään perinteestä. Moni uusi ratkaisu on teknisesti toimiva ja helppo, mutta lopputulos muuttuu yleensä samalla teollisen kaltaiseksi.

Kun yksi perinnerakentamisen restaurointimestari katsoi Perinnemestari-projektin esitettä, hän kiinnitti huomiota siihen, että rossilattian piiloon jääviä aluslautoja lyötiin kiinni naulapyssyllä. Kyse ei siis ollutkaan perinnerakentamisesta, vaan rakentamisesta, joka näyttää työn valmistuttua perinteiseltä.

Mikä on oikea tyyli?

Kun vanhaa taloa alkaa remontoida on teknisten yksityiskohtien yläpuolella suurempi kysymys: mikä tyyli tälle talolle sopii. Miten suhtautua taloon, joka on alunperin ollut yhden huoneen mökki 1700-luvun lopulla, muuttunut kolmihuoneiseksi 1800-luvulla, saanut länsiseinälle ison lasikuistin 1910 samalla kun kolme seinää on paneloitu pystylaudoilla ja peiterimoilla. Viimeisin vaihe on 1960-luvulla tehty elintasosiipi, jossa on pesutilat ja sauna.

 

Kauneus on yksityiskohdissa.

Klikkaa kuva suureksi. Kuvat: Hannu Rinne

 
1970-luvulla korjausarkkitehti olisi saattanut olla sitä mieltä, että lasikuisti ja muut lisärakennukset tulee purkaa. Suomessa esimerkiksi Urajärven kartanomuseon rokokoota edustavan tuparakennuksen kuisti purettiin, koska se ei edustanut oikeaa tyyliä. Nykyään ollaan enemmän sitä mieltä, että rakennuksia on aina muokattu ja jokaisen aikakauden tuomat lisät saavat näkyä. Tässä on tosin menty niin pitkälle, että arkkitehdit harvoin hyväksyvät mitään vanhan jäljittelyä. Tämän takia mm. hissit vanhoissa museorakennuksissa ovat yleensä lasista tehtyjä kuiluja, joiden sisältä näkee kaiken tekniikan. Joskus tämä onnistuu, joskus ei. Usein ajattelee, että miksi uutta osaa ei olisi voinut yhtä hyvin naamioida. Sama tapahtuu miljöiden hoitamisessa. Museoalueen uusi huoltorakennus on yleensä umpinainen laatikko, ei vanhan tyylinen pieni mökki. Huonekalun restauroinnissa on sallittua tehdä puuttuva tuolinjalka säilyneen kolmen mukaan, ehkä rakennusryhmän saisi täydentää muita alueen taloja jäljittelemällä.

Mutta takaisin perikunnan myymään punaiseen tupaan, joka on vailla puhdasta tyyliä. Jos talosta tulee koti, kannattaa jatkaa rakennuksen kehittämistä kuten edellisetkin sukupolvet ovat tehneet. Mutta tässä kohdassa tarvitaan tyylitajua: on kyettävä näkemään mitä talo on eniten: onko siinä vielä jäljellä 1800-luvun vaatimatonta maalaistaloa, vai onko 1900-luvun alku tehnyt siitä kuisteineen ja puuleikkauksiin jo enemmän porvarillisen huvilan. Tarkastele ikkunamalleja, mikä on kattokulma ja -materiaali, onko kuisti kenkien säilytykseen vai iltapäiväkahveja varten, millaista asumista muu miljöö tukee? Kaikesta tästä syntyy yhteenveto, joka voi olla selvästi omin silmin nähtävissä oleva tunteeseen perustuva intuitio, tai ammattimaisen arkkitehdin tekemä analyysi. Luota itseesi ja ammattilaiseen, älä tuttavien tunteellisiin ihastuksiin tai kauhunilmauksiin.

Tämän tarinan esimerkkitalossa voisi näyttää tältä: 1900-luvun alun suuret T-malliset ikkunat, lasikuisti ja puuvuoraus tekevät siitä lähinnä kertaustyylien tyyli-ihanteita heijastelevan. Siinä kannattaa pitäytyä, mutta mitä tehdä tiiliselle pahkalle talon kyljessä. Ehkä se kannattaa (hirvityksenä) purkaa, tai muuttaa siihenkin harjakatto ja lyödä samankaltainen puuvuori kuin päärungollakin.

Kun tyylistä ja suurista linjoista on selvyys, voi palata yksityiskohtiin. Jos korjaustyötä tekee itse, on vastuu itsellä. Jos työn teettää toisella, on vastuu edelleen itsellä. Tavallinen putki- ja sähkömies tekee useimmiten työnsä tämän päivän uudisrakennuksen standardien mukaan, ja pitää perinnerakentajaa niuhona outoine toiveineen. Jos sähkömiehelle esimerkiksi valittaa, että hirsiseinän poikki menevä sähköjohto on ruma, niin hänellä saattaa ollakin tähän loistava ratkaisu: laitetaan johdon päälle muovinen suojakotelo. Tästä on pitkä matka siihen, että saadaan edes ruskea johto ja metalliset johdonkiinnittimet. Koko tilanne voidaan mahdollisesti välttää, jos jo suunnitteluvaiheessa on mietitty miten johdot saadaan kuljetettua piilossa vaikkapa vintillä ja listojen takana.

Asenne ratkaisee

Perinnerakentamisessa tärkeintä on asenne: on etukäteen päätettävä, että halua talon olevan "kuten ennen" ja tehtävä huolellista suunnittelua, jotta tähän päästään. Täysin perinteisessä talossa ei olisi kaikkea nykytekniikkaa, mutta koska sitä tarvitaan on käytettävä myös mielikuvitusta. Toisaalta kaikkea ei tarvitse peittää: jos taloon tulee vaikkapa vesikeskuslämmitys, ei ole mitään syytä peittää tyylikkäästi asennettuja valurautaputkia. On tosin maksettava hieman enemmän siitä, että ei laiteta nykyaikaista valkoista komposiittiputkea.

 

Tämä vaatii jo rohkeutta. Loviisalainen merimiehen mökki kaupan jälkeen.

Klikkaa kuvaa, saat suuren kuvan.
Kuva: Hannu Rinne

 
 

Espoolaisen Bastvikin kartanon kuisti kunnostamisen jälkeen.

Klikkaa kuvaa, saat suuren kuvan.
Kuva: Hannu Rinne

 
Sisustuslehtien ihanat perinnekodit ovat todellisuudessa usein Ikean rustiikkia tyyliä, joka on höystetty muutamalla antiikkiliikkeestä tehdyllä "löydöllä" ja kahdella perityllä tuolilla. Todellisia perinnetaloja asuvat maaseudun peräkammarinpojat, jotka eivät ole tehneet kotitalolleen mitään neljäänkymmeneen vuoteen. Perinnekorjaaja on onnellinen ostaessaan talon aikamiespojalta (joka pääsee eroon kaikesta siitä riesasta), mutta nyt ostajan on pidettävä pää kylmänä. Sanotaan, että talossa pitäisi asua vuosi ja se on hyvä ohje: monet ensihuuman turhat ideat seinien siirtämisestä tai uusien ikkuna-aukkojen tekemisestä muuttuvat turhiksi, mutta sen sijaan huomaa missä lattia on kylmä tai että tuulelta suojaava kuisti olisi tarpeen.

Taloa siirtävä tai todella huonossa kunnossa olevan talon hankkinut on vaikeamman tilanteen edessä: rakennustöihin on pakko ryhtyä heti. Mutta tässäkin aika auttaa: jos sisälle on muutettava viiden kuukauden kuluttua, lankeaa monissa ratkaisuissa helposti nopeaan ja helppoon vaihtoehtoon. Jos sen sijaan ajattelee, että tämä toimii kesämökkinä noin kahden vuoden kuluttua, on rauhassa aikaa pohtia purkutöiden mukanaan tuomia viestejä. (Laho ja home eivät ole yllätys, niitä on aina jossain, on vain nöyrästi etsittävä missä niitä on.)

Perinnerakentaminen on sitä, että kuuntelee talon henkeä: sali pysyy salina, kamari kamarina. Vaatimaton huone jää vähäeleiseksi ja juhlava saa loistonsa takaisin. Materiaalivalinnoissa perinteiset vaihtoehdot tuovat itsessään harmonisen tunnelman: seinät eivät kopise, värit sointuvat hyvin yhteen ja nykytekniikka ei häiritse silmää. Periaatteessa kaikki ratkaisut ovat yksinkertaisia - mutta yleensä työläitä. Traditio on syntynyt silloin kuin hienoista materiaaleista oli pulaa, mutta aikaa oli paljon. Kunnostaja myös jättää silleen niin paljon kuin mahdollista: vanhan tapetin päälle uusi tapetti, sahajauhoeriste saa jäädä, sitä vain lisätään ja listat sekä ikkunat kunnostetaan.

Hannu Rinne 11.5.2009

 

Pääsivulle Sivun alkuun Tulosta Ehdot Tekijät