Laipio

Vaasalaisen Loftetin talon Konsulinnan kahvihuoneen katon panelointia. Kuva: Hannu Rinne.

Katse ylös!

Suomalaisissa rakennuksissa on jo vanhimmissa muodoissa ollut yläpohja, eli vesikaton tehtävä ei ole ollut eristävä. Vanhimmissa savutuvissa välipohja oli taitteinen, jotta lämpimänä ylös nouseva savu saatiin ohjattua huoneesta ulos. Savun takia laipioon ei kannattanut juuri uhrata vaivaa, kaikki oli mustan savun peittämää. Kun tupiin alettiin muurata savupiippuja,

Seurasaareen siirretyn Niemelän torpan savupirtti. Savu nousee uunista huoneeseen. Klikkaa kuva suureksi. Kuva: Hannu Rinne.
Tuvan valkoiseksi maalattu katto Stundarsin museossa. Klikkaa kuva suureksi. Kuva: Hannu Rinne.
Pyhtääläisen Ahvenkosken kartanon salin rapattu katto oli painunut pahasti raskaiden eristeiden alla. Klikkaa kuva suureksi. Kuva: Hannu Rinne.
Ootrattua helmiponttikattoa. Klikkaa kuva suureksi. Kuva: Hannu Rinne.

alettiin laipioita maalata. Halvin väri oli liimamaali, jonka valkoisena pigmenttinä on liitu. Kun savusta ei tarvinnut päästä eroon, alettiin laipio tehdä matalammalle ja tasaiseksi, koska se puolestaan esti lämpöä nousemasta liian ylös.

1800-luvun alussa suurempien talojen kattoihin saatettiin liimata papariarkkeja ja nykyisen kaltainen pinkopahvi yleistyi 1800-luvun lopulla. Vanha tapa oli myös pingottaa kattoon maalattava pellavakangas, mutta tähän oli varaa vain kaupunkien varakkaissa porvaristaloissa. Katon pääalue oli yleensä valkoinen, mutta ainakin seinänvierustoja kiersi boordi ja keskellä kattoa oli lampun rosetin ympärillä maalttuja koristeita.

Kaupunkitaloissa ja suuremmissa kartanoissa saatettoi laipio olla rapattu savilaastilla. Laasti pysyi katossa alhaalta lyödyn rimoituksen varassa. Maalina oli näissäkin liimamaali, mutta rappauspinta piti pohjustaa alunavedestä ja liimasta sekoitetulla seoksella. Pitkälle 1900-luvulle sekä puu- että kivitalojen välipohjat ja laipioit tehtiin suunnilleen samalla tavalla sillä välipohjien palkistot olivat puisia. Betonista valetut välipohjat yleistyivät vasta 1930-luvulla.

Loisteliaasti maalatut ja taidokkailla puukasetoinneilla tehdyt katot yleistyivät kertaustyylien mukana 1800-luvun jälkipuoliskolla. "Kattoihin maalattiin runsaasti kasvi- ja eläinornamentiikkaa. Etenkin yleisissä tiloissa koristelu oli ylitsepursuavaa, mutta hienoimmissa yksityiskodeissakin katto voitiin kuvioida. [...] Kaupungintalojen, lääninhallitusten ja muiden julkisten tilojen runsas koristelu herätti vastakaikua yksityisissä kansalaisissa. Esim. kuopiolaisten puutalojen sisäkatoissa oli yksinkertainen kasviornamentiikka- ja viivakoristelu 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa suurta muotia. Ornammentit maalattiin pahvi- tai rappauspinnalle. Myös reliefikoristelua harrastettiin. Katon keskelle laitettiin kipsinen tai rapattu ruusuke tai ympyräkuvio." (Niiranen)

Samoihin aikoihin syntyi helmipontti. Sitä pidetään usein vaatimattomampien tilojen (keittiö, eteinen) kattolautana, mutta siitä on tehty myös hienoja panelikattoja. Helmiponttikaton hienoutta korosti petsaaminen ja lakkaaminen,  joka antoi katolle hienostuneen kiillon.

Hannu Rinne 19.6.2009

Aiheesta enemmän

- Timo Niiranen: Miten ennen asuttiin, vanhat rakennukset ja sisustukset. Otava, 1981.