Uudenkaupungin Vanhat Talot
Uusikaupunki, 02.09.- 03.09.2017

Loviisan Wanhat Talot
Loviisa, 26.08.- 27.08.2017

Rakkaudesta Remonttiin - Renovera med Kärlek
Kokkola, 26.08.- 26.08.2017

Sastamalan wanhat talot
Sastamala, 20.08.- 20.08.2017

Hämeenkyrön vanhat talot
Hämeenkyrö, 12.08.- 13.08.2017

Lisää tapahtumia arkistossa

Viimeisin kommentti:
Jari Nuukaa, 19.07.2017
Hirsikehikon siirto
Eikai perinteiseen hirsitaloon mikään koneellinen ilmanvaihto kuulu? Onko järkeä siirtää kehikkoa, jos aikoo käyttää sitä modernin talon mat...

Näytä kaikki keskustelut
Näytä uusimmat kommentit

 

 

Ikkunat

Kurssin talon puhallettua ikkunalasia Seurasaaressa. Kuva: Hannu Rinne.

Ikkuna – rakennuksen silmät


Suomalaisen rakennuksen ensimmäinen ikkuna oli puuttuva hirrenpätkä pirtin seinässä. Aukko suljettiin liukuvalla luukulla. Valon ohella siitä saatettiin tuulettaa savu ulos tai heitellä halkoja sisään. Ikkunalasi saapui Suomeen vasta 1600-luvulla, mutta sitä käytettiin vain kaikkein tärkeimmissä rakennuksissa. Rahvaan tölleissä pientä aukkoa suojasi sian rakosta pingotettu kalvo.

 
Seurasaaren Antin talon ikkuna 1800-luvun alkupuolelta.

Klikkaa kuva suureksi. Kuva: Hannu Rinne.

 
 

Rokokoo-tyyppisiä ikkunoita Haminassa.

Klikkaa kuva suureksi. Kuva: Hannu Rinne.

 
 
Ootrattu ikkunapuite ja espanjoletti Ahvenkosken kartanosta Pyhtäältä

Klikkaa kuva suureksi. Kuva: Hannu Rinne.

 
   
Uusrenessanssitalon ikkunan yläkoriste on tehty vanhan mallin mukaan Loviisassa.

Klikkaa kuva suureksi. Kuva: Hannu Rinne.

 
 
Jusupoffin tallin (1840-luku) uusgotiikkaa edustava ikkuna Seurasaaressa.

Klikkaa kuva suureksi. Kuva: Hannu Rinne.

 
Ikkunalasia on osattu valmistaa jo tuhansien vuosien ajan. Vanhin tapa on ollut puhaltaa lasista pallo, joka leikataan auki ja voimakkaalla pyörittämisellä siitä syntyy levy. Näin saatiin melko pieniä ruutuja, koska levyn keskelle jäi tukitangon tekemä ”häränsilmä”. Toinen tapa oli puhaltaa ja venyttää lasista pullon tapainen sylinteri, joka leikattiin auki ja levitettiin tasaiseksi. Näin saatiin jopa 50 cm x 175 cm kokoisia levyjä. Kolmas vanha tapa oli valaa lasilevyjä kaatamalla sulaa massaa isoihin altaisiin.
Nykyaikainen jatkuvana valuna tehty lasintekotekniikka vakiintui vasta 1900-luvun alussa. Suomessa tehtiin ikkunalasia puhaltamalla aina 1930-luvulle saakka. Näiden lasiruutujen paksuus oli noin 1,5 milliä. Pitkälle 1800-luvulle lasi tehtiin vain kotimaisista raaka-aineista ja sen takia lasi oli vihertävää hiekassa olevien epäpuhtauksien takia.

Lasi-ikkunoiden yleistyminen oli Suomessa hidasta. Lasi oli kallis ylellisyystuote ja ensimmäinen tehtaassa valmistettu rakennusosa.  Ensimmäinen ikkunalasia valmistava tehdas aloitti vuonna 1681 Uudessakaupungissa, mutta se toimi vain muutaman vuoden. Yleensä valtio suosi rakennustekniikan kehittymistä, mutta liiallista tuhlausta vastaan säädettiin vuonna 1734 lasivero, mikä myös hidasti ylellisyyden leviämistä. Lasi-ikkunoiden yleistyminen tapahtui vasta 1700-luvun lopulla, ja samaan aikaan lasitehtaan saivat luvan myydä lasia kulkukauppiaiden avulla.

Valoa kansalle

Ikkunakulttuurin, kuten kaiken rakentamisen kehittymisessä on aina suuria eroavaisuuksia kaupungin ja maaseudun, eri läänien välillä ja eri yhteiskuntaluokkien välillä. Kun varsinaissuomalainen pappila sai isoruutuiset tuplaikkunat, niin maan syrjäkolkissa saattoi olla vielä käytössä pieni ikkunaluukku ja ensimmäinen parannus oli saada siihen pari pientä lasiruutua.

Ensimmäiset lasiruudut olivat hyvin pieniä ja ne yhdistettiin H-mallisella lyijykiskolla toisiinsa ja sitten vasta kiinteästi aukkoon. Ikkuna ei ollut avattava. Yhteen valoaukkoon tarvittiin 12–24 pientä ruutua. Lyijykisko saatettiin korvata puisella listalla, johon lasit kiinnitettiin pellavaöljykitillä.  1700-luvun lopulla käyttöön tulleita sisäpuitteita ei saranoitu, vaan ne siirrettiin varastoon kesän ajaksi. Irralliset puitteet ja saranat yleistyivät vasta 1800-luvulla.

Vanhassa rakennuskannassa olevista ikkunoista yleisimpiä ovat 4- ja 6-ruutiset sekä T-ikkunat. Vanhin on karoliininen 4-ruutuinen, joka oli yleisin pappiloissa ja muissa virallisissa rakennuksissa 1600-luvun puolivälistä 1700-luvun puoliväliin. 1700-luvun alussa Ruotsin valtio antoi ohjeita virkatalojen rakentamisesta ja 6-ruutuinen malli yleistyi – varsinkin kustavilaisuuden ja empiren vaikutuksesta 1700-luvun lopulla ja1800-luvun alussa, ja pysyi muodissa koko vuosisadan. Kun lasinvalmistustekniikka kehittyi, voitiin isompia ruutuja valmistaa edullisemmin ja 6-ruutuinen muuttui 1800-luvun lopulla usein T-malliseksi: kaksi alempaa ja yksi ylempi kahden lasin suorakaide yhdistettiin. T-karmia kutsutaan usein venäläiseksi karmiksi, mutta todellisuudessa idea tuli Suomeen Ruotsista, jonne se puolestaan tuli insinööritaidon suurmaasta, Saksasta. Samassa yhteydessä yleistyi sisään aukeava ikkuna, joka oli turvallisempi ja helpommin pestävä – varsinkin uusrenessanssityylisissä uusissa kerrostaloissa.

Vasta kertaustyylien uusgotiikka (suippokaari ja vinoneliö) ja myöhemmin jugend (suurien ja pienten ruutujen rytmittely sekä kaarevat vuorilaudat) muuttivat itse karmin rakennetta ja muotoa.

Mistä hyvä ikkuna?

Usein ihmetellään miksi vanhat jopa yli satavuotiaan ikkunat voivat olla parempia kuin parikymmentä vuotta vanhat. Syitä on useita, joista keskeisin on puutavaran laatu. Ikkunapuun pitää olla oksattomasta tiheäsyisestä vanhasta puusta, joka on kaadettu talvella. Puuta kuivataan ensi vuosi kuorimatta, kaksi vuotta kuorittuna katoksen alla ja vielä ennen työstämistä monta kuukautta lämpöisessä verstaassa.

Saha- ja puusepänteollisuus ei ole 1900-luvun loppupuolen jälkeen piitannut puun yllämainituista ominaisuuksista, vaan päähuomio on ollut ulkonäössä. Perinteiset kriteerit: kasvupaikka, kaatoaika, kuivuus ja vuosirengastiheys eivät myyjää kiinnosta. Kun haet itse hyvää ikkunapuuta höyläämöltä, niin vuosirenkaiden tulisi olla alle 3 mm.

Maali- ja rakennusteollisuus on huomannut, että maali hilseilee irti puitteista ja karmeista. Näinhän maali tekee, ja syitä on monia, mm. huono puutavara, liian hätäinen maalaus ja muun kuin öljymaalin käyttäminen. Ratkaisuksi tuli muuta vuosikymmen sitten tummien puusuoja-aineiden käyttö – siihen asti kunnes huomattiin, että varsinkin etelän puoleisella seinällä kosteutta suurempi ongelma oli suuri lämpötilavaihtelu ja haristuminen, jota tumma väritys valoa ja lämpöä imevänä vain korosti. Parannus oli lahonsuoja-aineet, kunnes ne todettiin myrkyllisiksi. Nyt on palattu vaaleisiin maaleihin. Synteettisten maalien etuna on niiden helppo käytettävyys ja erittäin kova pinta, mutta ongelma on edessä muutaman vuoden kuluttua, kun on huoltomaalauksen aika: alkydiöljymaalia ei onnistukaan maalaamaan päälle ja toisaalta sen kiinni olevien alueiden puhtaaksi saaminen on todella työlästä.


 

 

Lyijypuite. Ikkunalasit ovat valmistustekniikan takia pieniä ja ne yhdistetään toisiinsa H-mallisilla lyijykiskoilla. Kokonaisuus kiinnitetään puupuitteeseen.

Klikkaa kuvaa, saat suuren kuvan.
Kuva: Hannu Rinne

 
   

 

Uusgotiikka. Kun käsityö oli halpaa, saattoivat ikkunat olla puuosiltaan monimutkaisia.

Klikkaa kuvaa, saat suuren kuvan.
Kuva: Hannu Rinne

 
 

 

Kun lasin valmistustekniikka kehittyi, suureni myös lasiruudun koko.

Klikkaa kuvaa, saat suuren kuvan.
Kuva: Hannu Rinne

 
 

 

Jugen etsii uutta muotokieltä klassisten esikuvien sijaan.

Klikkaa kuvaa, saat suuren kuvan.
Kuva: Hannu Rinne

 
 

 

1920-luvulla palattiin takaisin klassismista ammentavaan muotokieleen. Pienet ruudut olivat myös historiasta tutummat kuin jugendin orgaaninen muoto.

Klikkaa kuvaa, saat suuren kuvan.
Kuva: Hannu Rinne

 

TYYLIT & HISTORIAA

Keskiaika
- tuontilasia tärkeimmissä rakennuksissa, mm. Jomalan pappila Ahvenanmaalla 1300-luvulla ja seuraavalla vuosisadalla Turkulaisissa kaupunkitaloissa.

1600-luku
Suurvalta-aika Ruotsissa ja Suomessa n. 1610–1720
  - Nuorempi Vaasa-aika 1610–1650 /myöhäisrenessanssi
  - Karoliininen aika 1650 – 1720 / Barokki


  - Ristikarmi, puupuitteet, joissa lyijypuitteilla pienet ruudut = karoliininen ikkuna
    - Puite kiinni suoraan runkoon, ei karmia

1700-luku
  - Vapauden aika 1720–1772
  - Kustavilainen aika (1772 – 1810)

  - rokokoo n. 1730 – 1775


- Virkatalojen ohjesäännöt määrittelivät mm. upseerien ja papiston asumista. Everstin virkatalon ikkunassa oli kaksi puupuitetta ja kummassakin 24 pientä lyijypuitteella yhdistettyä lasia. Vuosisadan mittaan lasikoko suureni ja puitteet muuttuivat ensin kahdeksan, myöhemmin kuusiruutuisiksi.
  - 1700-l loppu: puupuite syrjäyttää lyijypuitteen. Ensimmäiset tuplaikkuna; niitä ei saranoida.
  -Luusholsti nousee ylös 1/3 osaa korkeudesta
  -helat: ulkona pakotetut ja leikkauksin koristetut kulmaraudat, joista sisäkulmissa olevat jatkettuina myös saranat. Sepän takomat, suojaus tervaamalla.
  - sulkemiseen lattahaat

1800-luku
  - Uusklassismi, Empire 1810–1840
  - kertaustyylit 1840 –
  - kansallisromantiikka 1890–1920

- Empire
  - 6 ruutua (3+3)
  (- Ristikarmi, 6 ruutua (2+2+2 T-rakenteessa))
  - aurinko- eli rukki-ikkuna, ovien päällä, talon päädyssä vintillä
  - pelkistetty vuorilistoitus, päällä kolmiopääty
  - 2-kertaiset ikkuna yleistyvät ja välttämättöminä niitä aletaan pitää vuosisadan puolivälissä.
- uusgotiikka
  - suippokaari, vinoruudut
  - monimutkainen vuorilistoitus
- sveitsiläistyyli / nikkarityyli
  - aina vain lisää koristeita: puun ehdoilla eli poraamalla, sorvaamalla ja lehtisahalla kuvioitu + puuleikkaukset
- uusrenessanssi
  - sorvaus, otsikossa kolmio
  - T-karmi, isoilla jaottomilla ruuduilla
  - sisään–sisään-aukeava ikkuna yleistyy
  - korkeissa ikkunoissa espanjoletti (tankosulkija)
  - lankahaka
  - erillinen tuuletusikkuna, fortuska

- jugend
  - kansanperinne kunniaan
  - esim. yksi iso lasi = näköalaruutu ja pienempiä ruutuja = tunnelmaruudut
  - lasi oli kallista ei työ, siksi moniruutuinen ei ollut kallis
  - värillisiä ruutuja, erityisesti kuisteilla ja verannoilla


-vuosisadan lopulla kaikki  helat jo tehdasvalmisteisia

1900
- 20-luku: klassismi
  - 6 ruutuinen palaa, toisinaan korotettuna 8-ruutuiseksi.
  - vuorilistat vaatimattomat

- 30-luku: funktionalismi
  - Yksinkertaistumista: esim. kaksi tai kolme yksilasista pokaa rinnakkain ja lopulta puitteeton poka - vain yksi yhtenäinen lasi.

Hannu Rinne 14.4.2009


Aiheesta enemmän
- Teppo Korhonen ja Jouko Eskelinen: Suomalainen ikkuna. Multikustannus Oy, 2007.
- Panu Kaila: Lautaluukusta lämpölasiin. Teoksessa Kaila, Pietarila, Tomminen: Talo kautta aikojen, julkisivujen historia. Rakentajana Kustannus Oy, 1987.

Pääsivulle Sivun alkuun Tulosta Ehdot Tekijät