Perinnerakentamisen lyhytkurssi
Helsinki, 26.09.- 27.09.2014

Loviisan Wanhat Talot
Loviisa, 30.08.- 31.08.2014

Tulisijojen korjaus ja naakanpesän poisto hormista
Parainen, 22.08.- 23.08.2014

Maalipäivä
Strömforsin Ruukissa (Ruotsinpyhtää), 09.08.- 09.08.2014

Väliovien kunnostus
Parainen, 08.08.- 09.08.2014

Barokkinäyttely
Heinola, 18.05.- 28.09.2014

Lisää tapahtumia arkistossa

Viimeisin kommentti:
Hannu Rinne, 16.07.2014
Kipsilevykatto ja vanhat pönttöuunit
Hei Onnea uuden talon omistajalle! Kymmenen vuoden kuluttua ette ole enää noviiseja ja silti remonttia on vielä jäljellä. Kolmantena vuotena...

Näytä kaikki keskustelut
Näytä uusimmat kommentit

 

Keittiö »Puuhella

Högforsin no 5 on pieni tiilinpenkkiin upotettava valurautainen elementti. Kuva: Hannu Rinne.

Puuhella keittää ja lämmittää

Puuhella on yleinen nimitys puilla lämmitettävälle liedelle ja niitä on monta eri mallia. Yleisin lienee paikalla muurattu, joko kalkattu, tiilipintainen tai kaakeloitu. Lähes yhtä tavallinen on peltikuorinen, tulenkestävällä massalla vahvistettu liesi. Tämä malli yleistyi hallitsevaksi sodan jälkeen. Valurautaiset, hyvin koristeelliset pienikokoiset liedet tulivat Ruotsin puolelta, jossa se on ylivoimaisesti yleisin malli. Näitä valmistettiin myös Suomessa, joskin ulkonäöltään vähemmän kruusattuina.

Muurattu puuhella sijoitettiin usein talon keskellä olevan leivinuunin eteen. Huuva muurattiin päälle, ja saatiin sekä hellan että leivinuunin käryt ohjattua piippuun. Leivinuunin hiilet oli myös helppo vetää suoraan hellan pesään, mikäli hella oli päältäsyötettävä. Ennen kun valurautaiset pesänluukut ilmestyivät, syötettiin polttopuut päältä keittolevyn alle. Luukkuna oli kahvallinen vahva peltilevy, jolla pesä peitettiin. Paloturvallisuus ei ollut paras mahdollinen, joten valurautaiset luukut yleistyivät nopeasti. Luukun viereen asennettiin paistouuni, myös valurautaa tai paksua peltiä.

Kuumat savukaasut kiersivät koko uunin. Savukaasujen ohjaus hoidettiin savupeltien avulla. Oli kesäpelti, joka päästi savukaasut suoraan piippuun, paistopelti ohjasi kaasut uunin ympäri, talvipelti pakotti savukaasut kiertämään pitkiä matkoja muurissa luovuttaen näin lämpönsä tiilimassaan. Savupelleistä oli vain yksi kerrallaan auki.

 

Puuhella, jonka yhteydessä on pieni leivinuuni. Leivinuunin oikeassa kyljessä on pieni aukko, jonka kautta tuhkat siivotaan liesiosan tuhaluukkuun.

Klikkaa kuva suureksi. Kuva: Hannu Rinne.

 

Mikäli hella oli huoneen ainoa tulisija, voitiin rautainen uuni korvata myös pienellä leivinuunilla, jota kutsuttiin myös kyykkyuuniksi. Leivinuunin takia hellan koko oli tyyppiä A3 eli noin metrin leveä ja 66 cm syvä. Pienempi malli A5 oli mitoiltaan 70 cm x 50 cm.

Hellan kylkeen asennettiin usein vesisäliö . Se oli vaipallinen, kuparista valmistettu ruostumisen estämiseksi. Sen vedenlämmitysteho oli erittäin huono. Lähinnä se keräsi vain nokea kylkeensä. Paljon tehokkaampi vaihtoehto on pitää suurta vesikattilaa suurimman keittolevyn päällä. Kattilalla on toinenkin hyvä tarkoitus, koska se piti levyn lämpötilan tasaisena ja levy ei taipunut kovasta kuumuudesta kaarelle.

Hella paras kesämökillä

Kesämökille suosittelen ensimmäiseksi hellaa, kun suunnitellaan tulisijoja. Varaava takka on aina toivelistalla ykkösenä, mutta se on hitaana erittäin epäkäytännöllinen kylmillään olevaan kesäasuntoon. Puuhella sen sijaan antaa lämpöä nopeasti suuren luovutuspinnan ansiosta ja tuulettaa samalla kostean ilman huoneesta. Pienen pesän ansiosta palaminen on lähes täydellistä, joten lämmitys on tehokasta pienellä puumäärällä. Ja ruuanlaittohan sujuu mennen tullen. Mielestäni puuhella on suuresti aliarvostettu.

Kustannukset ovat 100 eurosta 2500 euroon. Satasella saa vanhan peltikuorisen lieden, jonka asennuksen voi itsekin suorittaa. Niissä on yleensä pientä laittamista, mutta tulenkestävällä valumassalla voi pesän korjata uuden veroiseksi. Liitosputki on usein palanut rikki, mutta uuden saa peltisepältä mittatyönä. Asennuksen jälkeen kannattaa ottaa yhteyttä paikalliseen paloviranomaiseen. Koti- ja palovakuutusten kannalta on hyvä jos tulisija-asennukset on tarkastettu viranomaisten toimesta. Tarkastuksesta saa pöytäkirjan mustaa valkoisella, että tulisijat ovat palomääräysten mukaiset.
Muurattuja helloja saa esim. Tiileriltä valmiina paketteina. Ne sisältävät kaikki tarvikkeet, tiilet leikattuina, laastit, eristeet ja tarkat ohjeet, vain muurari puuttuu.

Muurarin kanssa voi sopia myös ns. irtotavarasta tekemällä. Monilla on kotinurkissa vanhoja valurautaosia, jotka kevyellä hiekkapuhalluksella saa puhtaiksi. Puhalluksen jälkeen ne pitää suojata grafiittipastalla, liesimustalla tai vaikka ruokaöljyllä.

Opi sytyttämään

Hellan käyttö voi joskus tuottaa tuskaa. Siksi moni hella seisoo kukkatelineenä aivan turhaan. Sytyttäminen on taitolaji, jossa kysytään hyviä hermoja. Perusasia on piippu. Veto muodostuu piipussa – ei hellassa. Hella vain ohjaa savukaasuja piipun pohjalle, josta paine-eron takia kuuma savu alkaa nousta ylöspäin hormissa.

Kun piippu on käyttämättä pitkiä aikoja esim. talvisin tai kesäisin, sinne kerääntyy kosteutta kun rutikuivat tiilet imevät itseensä kosteutta ilmasta. Syksy ja talvi kastelevat piipun sateella. (Muista sadehattu piipun päälle!)

Piipputiilien sisältämä kosteus on vedon este. Tulisija voi lähteä palamaan iloisesti, mutta 10 minuutin kuluttua kaikki savut työntyvät huoneeseen, koska savukaasujen lämpö alkaa höyrystää tiilien sisältämää kosteutta ja vesihöyry raskaampana tukkii hormin.

Ennen pesän sytytystä on syytä lämmittää hormi. Hormin pohjalla on yleensä nuohousluukku, jossa voi polttaa sanomalehteä. Palava paperi suhahtaa helposti piippua ylöspäin ja veto tuntuu mahtavalta. Mutta tämä ei riitä. On poltettava koko sanomalehti sivu kerrallaan, näin saadaan hormi esilämmitettyä ja kuivuminen alkaa. Lämmityksen voi tehdä myös kaasupuhaltimella, mikäli sellainen löytyy huushollista. Hellan pieni pesä ei tuota niin paljon lämpöä että se jaksaisi hetkessä kuivattaa piipun. Mikäli piippu on vanhanmallinen, kaksirivinen ja massiivinen, kestää tunteja ennekuin pieni hella on kuivattanut sen.

Timo Nylander, tulisijamuurari.
Artikkeli on julkaistu aiemmin Tuuma-lehdessä

Pääsivulle Sivun alkuun Tulosta Ehdot Tekijät