Kunnostaminen
Historia & Tyyli

Main menu

Ikkuna, historia

Keskiaika

 

- Tuontilasia tärkeimmissä rakennuksissa, mm. Jomalan pappila Ahvenanmaalla 1300-luvulla ja seuraavalla vuosisadalla Turkulaisissa kaupunkitaloissa.

 

1600-luku

  - Ristikarmi, puupuitteet, joissa lyijypuitteilla pienet ruudut = karoliininen ikkuna
  - Puite kiinni suoraan runkoon, ei karmia

 Ikkunalasit ovat valmistustekniikan takia pieniä ja ne yhdistetään toisiinsa H-mallisilla lyijykiskoilla. Puite kiinnitetään suoraan runkoon; ikkuna ei ole avattava.

1700-luku

- Virkatalojen ohjesäännöt määrittelivät mm. upseerien ja papiston asumista. Everstin virkatalon ikkunassa oli kaksi puupuitetta ja kummassakin 24 pientä lyijypuitteella yhdistettyä lasia. Vuosisadan mittaan lasikoko suureni ja puitteet muuttuivat ensin kahdeksan, myöhemmin kuusiruutuisiksi.
  - 1700-luvun loppu: puupuite syrjäyttää lyijypuitteen. Ensimmäiset tuplaikkuna; niitä ei saranoida.
  - Luusholsti nousee ylös 1/3 osaa korkeudesta
  - Ulkopuolella taotut leikkauksin koristellut kulmaraudat, joihin myös sarana liittyy. Sepän takomat, suojaus tervaamalla.
  - Sulkemiseen lattahaat.

 Ikkunalasit ovat valmistustekniikan takia pieniä ja ne yhdistetään toisiinsa H-mallisilla puurimoilla. Kokonaisuus kiinnitetään aukeavaan puupuitteeseen.

Empire
  - 6 ruutua (3+3)
  (- Ristikarmi, 6 ruutua (2+2+2 T-rakenteessa))
  - aurinko- eli rukki-ikkuna, ovien päällä, talon päädyssä vintillä
  - pelkistetty vuorilistoitus, päällä usein kolmiomallinen koriste
  - 2-kertaiset ikkuna yleistyvät ja välttämättöminä niitä aletaan pitää vuosisadan puolivälissä.


Uusgotiikka
  - suippokaari, vinoruudut
  - monimutkainen vuorilistoitus

Uusrenessanssi

  - sorvaus, otsikossa kolmio
  - T-karmi, isoilla jaottomilla ruuduilla
  - sisään–sisään-aukeava ikkuna yleistyy
  - korkeissa ikkunoissa espanjoletti (tankosulkija)
  - lankahaka
  - erillinen tuuletusikkuna, fortuska

Uusrenessanssi-ikkunassa ja sitä ympäröivässä seinäpinnassa paljon koristeaiheita ja runsas väritys.

T-karmi yleistyi 1800-luvun jälkipuolella ja oli käytössä 1900-luvun alkupuolelle.

Jugend

  - Kansanperinne ja käsityötaito kunniaan.
  - Ikkunapinnan jako: yksi suuri näköalaruutu ja pienempiä ruutuja koristeena.
  - Lasi oli kallista ei työ, siksi moniruutuinen ei ollut kallis.
  - Värillisiä ruutuja, erityisesti kuisteilla ja verannoilla.

Jugend toi ikkunoihin dynaamisia muotoja. Teollisuus tuotti jo suuria ikkunalaseja, mutta kansallisromanttisessa hengessä haluttiin käyttää myös pieniä ruutuja.

1920-luvun: klassismi

- 6 ruutuinen palaa, toisinaan korotettuna 8-ruutuiseksi.
- Vuorilistat vaatimattomat.

1930-luku: funktionalismi

- Yksinkertaistumista: esim. kaksi tai kolme yksilasista pokaa rinnakkain ja lopulta puitteeton, vain yksi suuri yhtenäinen lasi.

Rintamamiestalon ikkuna on funktionaalinen: paljon valoa pääsee estettää sisälle. Tuuletus kapeasta ikkunasta. Korosteväri kapeana nauhana.

Lisää aiheesta

Suuren Pohjan sodan (1700–721) loppupuolella Venäjän armeija miehitti Suomen ja tuhosi lähes kaiken: puutalot poltettiin ja kaikki jotka kykenivät, lähtivät Ruotsiin pakoon. Suurin osa kaupungeista oli maan tasalla. Vuosisadan loppupuolella

1800-luvun sisustamisessa on kolme tyylijaksoa. Vuosisadan alkupuolta leimasi empire ja sen porvarillinen loppuvaihe biedermeier, keskivaihetta kertaustyylit ja loppua kansallisromantiikka sekä jugend.

Vuosisadan alkupuolen empirekoti oli yläluokkainen edustuskoti. Suuren salin

Seinä oli vuosisatojen ajan käsittelemätöntä pyöreää hirttä. Ensimmäinen tapa ehostaa seinää oli piiluaminen eli hirsien tasoittaminen kirveellä. Monessa maalaistalossa seinälle ei muuta tehtykään, ja moni talonpoikaistyylinen tupa on edelleen paljaalla

Suomalaisen rakennustaiteen historia ei ole yhtä loistokas kuin Manner-Euroopan. Kun Aurinkokuningas rakensi Ranskassa Versailles’in palatsia, Suomessa asuttiin pääasiassa savutuvissa. Edellisessä rinnastuksessa on sama mittakaavavirhe mikä tapahtuu myös silloin, kun katsotaan

Jaa

Kunnostaminen
Historia & tyyli
Hannu | 4.9.2019
Kuvagalleria
admin | 30.7.2019

Suuren Pohjan sodan (1700–721) loppupuolella Venäjän armeija miehitti Suomen ja

Hannu | 5.7.2018

Etuliite huvi- viittaa paremman väen elämään: 1700-luvulla vain aatelisilla oli

Hannu | 3.7.2018

1800-luvun sisustamisessa on kolme tyylijaksoa. Vuosisadan alkupuolta leimasi empire ja

Hannu | 30.6.2018

Vuonna 1930 perustettu Pihlgen ja Ritola Oy on toinen ja

Hannu | 29.6.2018

Suomalaisen rakennustaiteen historia ei ole yhtä loistokas kuin Manner-Euroopan. Kun

Hannu | 29.6.2018

Säätyläiskodeissa oli yhdessäoloa ja seurustelua varten kahdesta kolmeen huonetta. Salissa

Hannu | 29.6.2018

Peseytyminen tapahtui 1900-luvun alkuun asti saunassa sekä maalla että kaupungissa.

Helakauppa

 

Liity Perinnemestarin postituslistalle ja valitse haluamasi kiinnostusryhmät.