Kunnostaminen
Historia & Tyyli

Main menu

Kertaustyylit 1830–1890

Tyylien historia eteni keskiajalta 1800-luvun alkuun vaiheittain kehittyvänä tarinana, jossa uusi muoti kumosi edellisen. Empiren ja biedermeierin jälkeen 1800-luvun alkupuolella ei syntynytkään enää uutta tyyliä, vaan alettiin kopioida ja sekoittaa vanhojen tyylien ideoita. Teollistumisen synnyttämä varakas porvaristo halusi asuntonsa yht’aikaa sekä ylellisiksi että kodikkaiksi ja mukaviksi.

Kertaustyylien valtatyyli oli uusrenessanssi, joka näkyi sekä sisustuksessa että rakennusten ulkoasussa. Tyylin tunnistaa kolmiosta, neliöstä ja ympyrästä, jotka toistuvat yhtä hyvin ikkunan vuorilaudoituksessa kuin tuolin selkänojassa. Monen kaupungin porvaristalot uusittiin täysin – saneerattiin –kertaustyylien kulta-aikana 1800-luvun lopulla. 1960- ja 1970-lukujen purkuvimman aikana kertaustyylisiä rakennuksia haukuttiin hengettömiksi kopioiksi ja tyylisotkuksi, nyt ne ovat kaupunkien rakastettuja maamerkkejä.

Raumalaisen Mareilan ulkoasu on komeaa uusrenessanssia: rikas laivanvarustaja ei säästellyt, vaan revitytti vanhan julkisivun ja korvasi sen uusimman muodin mukaisella kuosilla.

Eri tyylejä käytettiin talon eri tiloissa: uusrenessanssi sopi juhlavaan saliin ja ruokasaliin. Siro uusrokokoo oli salonkien ja makuuhuoneiden tyyli. Gotiikkaa ja barokkia käytettiin ruokasalissa ja mahtipontisessa herrainhuoneessa. Runsaudesta tuli hyve. Ikkunoihin ja oviaukkoihin tuli raskaat verhot, saliin monta seurusteluryhmää, hyllyt täyttyivät pikkuesineistä, ja kaikki sisäpinnat käsiteltiin täyteläisesti.

Kertaustyyliset huonekalut levisivät laajalle sarjatuotantoa huonekaluteollisuuden ansiosta. Pienet höyrypuusepänverstaat valmistivat kalustoja ja jopa seinäpanelointeja, joita myytiin kuvastojen avulla koko maahan.

Tammisaaren porvaristalomuseossa on hempeä uusrokokootyylinen seurustelusalonki.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Kirjaudu sisään

Rekisteröidy

Lisää aiheesta

Suuren Pohjan sodan (1700–721) loppupuolella Venäjän armeija miehitti Suomen ja tuhosi lähes kaiken: puutalot poltettiin ja kaikki jotka kykenivät, lähtivät Ruotsiin pakoon. Suurin osa kaupungeista oli maan tasalla.

1800-luvun sisustamisessa on kolme tyylijaksoa. Vuosisadan alkupuolta leimasi empire ja sen porvarillinen loppuvaihe biedermeier, keskivaihetta kertaustyylit ja loppua kansallisromantiikka sekä jugend.

Vuosisadan alkupuolen empirekoti oli yläluokkainen edustuskoti.

Seinä oli vuosisatojen ajan käsittelemätöntä pyöreää hirttä. Ensimmäinen tapa ehostaa seinää oli piiluaminen eli hirsien tasoittaminen kirveellä. Monessa maalaistalossa seinälle ei muuta tehtykään, ja moni talonpoikaistyylinen tupa on edelleen paljaalla hirrellä.

Suomalaisen rakennustaiteen historia ei ole yhtä loistokas kuin Manner-Euroopan. Kun Aurinkokuningas rakensi Ranskassa Versailles’in palatsia, Suomessa asuttiin pääasiassa savutuvissa.

Jaa

Kunnostaminen
Historia & tyyli
hannu | 28.6.2018

Lähes kaikissa rakennuksissa on pääkulkuovea suojaamassa jonkinlainen kuisti.

hannu | 27.6.2018
Sähkön voittokulku Suomessa alkoi Finlaysonin tehtailta Tampereelta vuonna 1882.
hannu | 24.6.2018
Carl Irjalan artikkelin pohjalta toimittanut Hannu Rinne

Kylmistä talvista huolimatta Suomessa on voinut nauttia jo parin sadan vuoden ajan miellyttävän lämpimästä sisäilmasta.

hannu | 20.6.2018
Laavu ja kota

Ensimmäiset asumukset Suomessa olivat tilapäiseen tai siirrettävään majoittumiseen käytettyjä laavuja (katteena havut) tai pistekotia, joissa seinä ja katto ei ole eriytynyt omaksi rakenneosaksi.

hannu | 17.6.2018

Keskiaika

- Tuontilasia tärkeimmissä rakennuksissa, mm.

hannu | 14.6.2018

Hirsitalossa yhdistyy runko ja eriste
Ensimmäiset rakennukset olivat vain kotia, mutta kehittyneemmässä vaiheessa maata vasten salvottiin muutama hirsikerta matalaksi kehikoksi.

hannu | 14.6.2018

Suomen arkkitehtuuri noudattaa pitkälle ruotsalaista esikuvaa, koska Suomi oli osa Ruotsia noin 1100-luvulta aina vuoteen 1809 saakka.

hannu | 14.6.2018

Samalla kun uhkea julkinen ja porvarillinen arkkitehtuuri innostui kertaustyyleistä, alkoi osa arkkitehdeista pohtia, mitä olisi aito puurakentaminen – tehtiinhän valtaosa rakennuksista kuitenkin puusta.

Tapettitehdas ilmoitus