Main menu

Pispalan haulitorni puretaan - ja kunnostetaan

A-Insinöörien tiedote:

Tampereen tunnetuimpia maamerkkejä oleva Pispalan haulitorni peruskorjataan. Kunnostus alkaa maaliskuun lopussa haulitornin purkamisella. Tavoitteena on saada uusittu torni pystyyn Tampere-päiväksi 1. lokakuuta. Haulitornin korjaussuunnittelu on A-Insinöörien käsialaa. 

Haulitorni on vuosien saatossa päässyt huonoon kuntoon. Perusteellisen kunnostuksen tavoitteena on, että noin 55-metrinen vuonna 1908 rakennettu haulitorni kestää jälleen seuraavat sata vuotta.

–  Tehdyissä tarkastuksissa selvisi, että tornin kriittisissä rakenteissa oli jo selviä korroosion aiheuttamia syöpymiä. Peruskorjauksen aikana haulitornin teräsosat hiekkapuhalletaan, kunnostetaan ja maalataan uudelleen. Myös tornin perustukset uusitaan, kertoo hankkeen projektipäällikkö Petri Kela A-Insinöörien silta- ja taitorakenteiden suunnitteluyksiköstä.

Kunnostettuun haulitorniin jää näkyviin sodan muistoja

Paitsi tärkeä nähtävyys, Pispalan Haulitehtaan tontti rakennuksineen ja pihapiireineen on merkittävä kokonaisuus kulttuuri-, rakennus-, sosiaali- ja teollisuushistoriallisesti. Haulitornin kylkiin on tallentunut kansalaissodan sekä talvi- ja jatkosodan jälkinä luodinreikiä ja sirpaleiden naarmuja. Torni kunnostetaan niin, että jäljet jäävät näkyviin historian ilmentyminä. 

Tornin rakenteita vahvennetaan siten, että julkisivu säilyy ennallaan. Tornin väri pysyy punaisena.

Haulitornin purkamisen jälkeen yläosa tornin rakenteista kuljetetaan kunnostettaviksi muualle, alaosa kunnostetaan paikan päällä. Korjattu haulitorni kasataan uudelleen entiselle paikalleen Pispalanharjuun syyskuun aikana.

–  Haulitornin kunnostus on ollut suunnittelun osalta haastavimpia hankkeita, joita vastaani on tullut. Erityisesti purkamisen ja takaisin kasaamisen osalta pähkäiltävää on riittänyt. Tornin purettavat lohkot eivät voi muuttaa muotoaan yhtään liitoksia avattaessa ja nostettaessa, muutoin tornin kasaamisesta tulee haastavaa, kertoo haulitornin korjaussuunnittelija Ari Husso A-Insinööreistä.

Kunnostustyöt maksavat arviolta noin 1,6 miljoonaa euroa. Työn tilaajana toimii Tampereen Tilapalvelut Oy ja pääurakoitsijana Kreate Oy. 

Koko maailmassa on jäljellä vain muutamia teräsrakenteisia haulien valmistukseen käytettyjä torneja; Pispalan haulitornin lisäksi niitä löytyy Uudesta-Seelannista ja Australiasta. Haulien valmistus Pispalan Haulitehtaalla päättyi vuonna 1972. Tehdas ja torni suojeltiin vuonna 1989, ja nykyään haulitorni toimii pysyvänä valaistuna maamerkkinä Tampereella. 

Jaa

Liity Perinnemestarin postituslistalle ja valitse haluamasi kiinnostusryhmät.