Main menu

Lisää tietosi toimijarekisteriin

Toimijarekisteri

Uustaas Oy totuettaa vanhempien rakennusten erlaiset pintakäsittelytyöt hyvin ja huolella, perinteitä kunnioittaen.

Kymin Palokärki valmistaa, tuo maahan sekä myy perinteisiä pintakäsittelyaineita. Valikomassmme mm. pellavaöljymaalit, keittomaalit, lakat, sellakat, liimat, hartsit, pigmentit, öljyt ja ohenteet sekä siveltimet.

Uunit hellat hormit ja piiput ja kiuaan korjaaminen.

Vanhojen rakennusten inventointia ja korjausten, laajennusten, perusparannusten ja siirtojen suunnittelua ja tarvittaessa työmaavalvontaa ja rakennuttajatehtäviä. Myös uudisrakennusten suunnittelua vaativiin, hankaliin ja muuten vaan mielenkiintoisiin ympäristöihin.

Myymme sekä myös ostamme pääasiassa ennen vuotta 1940 valmistettuja rakennusten varaosia.
Puotimme on avoinna sunnuntaisin klo 12.00 - 15.00 ja myös sopimuksesta.
Talviaikana noin marraskuusta huhtikuun alkuun puoti on suljettu.

Domus Classicalle olemme keränneet tuotteita, jotka soveltuvat nimenomaan vanhaan, mutta miksipä ei myös uuteenkin taloon. Materiaalit ovat aitoja ja valmistustavat mahdollisimman alkuperäisiä. Osan tuotteista teetätämme oman mallimme mukaan, osan olemme löytäneet valikoimiimme pitkän salapoliisityön myötä. Olemme ylpeitä tavarantoimittajistamme, joita on Suomesta ja Euroopasta tällä hetkellä jo yli 200.

Navetalla myydään ja ostetaan vanhoja rakennustarvikkeita, välitetään vanhoja hirsikehikoita, pidetään yllä vanhojen rakennusten taitajien Osaaja -rekisteriä ja järjestetään vanhojen rakennuksen kunnostamiseen liittyviä koulutuspäiviä.

Tampereen Rakennustori on vuonna 1998 perustettu erikoisrautakauppa. Liikkeemme erikoisuutena on ekorakentaminen ja rakennustarvikekierrätys yhdistettynä uusien tuotteiden myyntiin. Uudella puolella avainsana on perinnerakentaminen. Valikoima tukee myös käytettyjä rakennustarvikkeita varaosien muodossa.

Ikkunoiden, ovien ja huonekalujen entisöintityöt. Uusien ikkunoiden ovien ja huonekalujen valmistus. Myös Keittiöt ja kaapistot täyspuisena.

Jaa

Liity Perinnemestarin postituslistalle ja valitse haluamasi kiinnostusryhmät.
Virhe | Perinnemestari

Virhe

Sivustolla tapahtui odottamaton virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.