Kunnostaminen
Artikkelit

Main menu

Ikkuna

Suomalaisen rakennuksen ensimmäinen ikkuna oli puuttuva hirrenpätkä pirtin seinässä. Aukko suljettiin liukuvalla luukulla. Valon ohella siitä saatettiin tuulettaa savu ulos tai heitellä halkoja sisään. Ikkunalasi saapui Suomeen vasta 1500-luvulla, mutta sitä käytettiin vain kaikkein tärkeimmissä rakennuksissa. Rahvaan tölleissä pientä aukkoa suojasi sian rakosta pingotettu kalvo.

Seurasaaren Antin talon ikkuna 1800-luvun alkupuolelta. Kuva: Hannu Rinne.

    
Rokokoo-tyyppisiä ikkunoita Haminassa.
 
    
Ootrattu ikkunapuite ja espanjoletti Ahvenkosken kartanosta Pyhtäältä.

     
Uusrenessanssitalon ikkunan yläkoriste on tehty vanhan mallin mukaan Loviisassa.

    
Jusupoffin tallin (1840-luku) uusgotiikkaa edustava ikkuna Seurasaaressa.
 

Ikkunalasia on osattu valmistaa parin tuhannen vuoden ajan. Vanhin tapa on ollut puhaltaa lasista pallo, joka leikataan auki ja voimakkaasti pyörittämällä siitä syntyy levy. Näin saatiin melko pieniä ruutuja, koska levyn keskelle jäi tukitangon tekemä ”häränsilmä”. Toinen tapa oli puhaltaa ja venyttää lasista pullon tapainen sylinteri, joka leikattiin päistä auki ja levitettiin tasaiseksi. Näin saatiin jopa 50 cm x 175 cm kokoisia levyjä. Kolmas vanha tapa oli valaa lasilevyjä kaatamalla sulaa massaa isoihin altaisiin.

Nykyaikainen jatkuvana valuna tehty lasintekotekniikka vakiintui vasta 1900-luvun alussa. Suomessa tehtiin ikkunalasia puhaltamalla aina 1930-luvulle saakka. Näiden lasiruutujen paksuus oli noin 1,5 milliä. Pitkälle 1800-luvulle lasi tehtiin vain kotimaisista raaka-aineista ja sen takia lasi oli vihertävää hiekassa olevien epäpuhtauksien takia.

Lasi-ikkunoiden yleistyminen oli Suomessa hidasta. Lasi oli kallis ylellisyystuote ja ensimmäinen tehtaassa valmistettu rakennusosa.  Ensimmäinen kotimainen ikkunalasia valmistava tehdas aloitti vuonna 1681 Uudessakaupungissa, mutta se toimi vain muutaman vuoden. Yleensä valtio suosi rakennustekniikan kehittymistä, mutta liiallista tuhlausta vastaan säädettiin vuonna 1734 lasivero, mikä hidasti valoylellisyyden leviämistä. Lasi-ikkunoiden läpimurto tapahtui vasta 1700-luvun lopulla, ja samaan aikaan lasitehtaan saivat luvan myydä lasia kulkukauppiaiden avulla.

Valoa kansalle

Ikkunakulttuurin, kuten kaiken rakentamisen kehittymisessä on aina suuria eroavaisuuksia kaupungin ja maaseudun, eri alueiden välillä ja eri yhteiskuntaluokkien välillä. Kun varsinaissuomalainen pappila sai isoruutuiset tuplaikkunat, niin maan syrjäkolkissa saattoi olla vielä käytössä pieni ikkunaluukku ja ensimmäinen parannus oli saada siihen pari pientä lasiruutua.

Varhaiset lasiruudut olivat hyvin pieniä ja ne yhdistettiin H-mallisella lyijykiskolla toisiinsa, ja vasta sitten kiinteästi aukkoon. Ikkuna ei ollut avattava. Yhteen valoaukkoon tarvittiin 12–24 pientä ruutua. Lyijykisko saatettiin korvata puisella listalla, johon lasit kiinnitettiin pellavaöljykitillä.  1700-luvun lopulla käyttöön tulleita sisäpuitteita ei saranoitu, vaan ne siirrettiin varastoon kesän ajaksi. Irralliset puitteet ja saranat yleistyivät vasta 1800-luvulla.

Ikkuna-aukon koko kasvoi 1700-luvun puolivälissä suunnilleen siihen mittaan, mitä pidetään "vanhana ikkunana", mutta yhteen ikkunaan tarvittiin jopa 32 pientä lasiruutua. Vasta 1700-luvun lopulla alettiin säätyläistaloissa käyttää suuria lasiruutuja jolloin lasiruutujen määrä oli yleensä 2x3.

Kun lasinvalmistustekniikka kehittyi, voitiin isompia ruutuja valmistaa edullisemmin ja 6-ruutuinen muuttui 1800-luvun lopulla usein T-malliseksi: kaksi alempaa ja yksi ylempi kahden lasin suorakaide yhdistettiin. T-karmia kutsutaan usein venäläiseksi karmiksi, mutta todellisuudessa idea tuli Suomeen Ruotsista, jonne se puolestaan tuli insinööritaidon suurmaasta, Saksasta.

Vasta kertaustyylien uusgotiikka (suippokaari ja vinoneliö) ja myöhemmin jugend (suurien ja pienten ruutujen rytmittely sekä kaarevat vuorilaudat) muuttivat itse karmin rakennetta ja muotoa.

Mistä hyvä ikkuna?

Usein ihmetellään miksi vanhat jopa yli satavuotiaan ikkunat voivat olla parempia kuin parikymmentä vuotta vanhat. Syitä on useita, joista olellisin on puutavaran laatu. Ikkunapuun pitää olla oksattomasta tiheäsyisestä vanhasta puusta, joka on kaadettu talvella. Puuta kuivataan ensi vuosi kuorimatta, kaksi vuotta kuorittuna katoksen alla ja vielä ennen työstämistä monta kuukautta lämpöisessä verstaassa.

Saha- ja puusepänteollisuus ei ole 1900-luvun loppupuolen jälkeen piitannut puun yllämainituista ominaisuuksista, vaan päähuomio on ollut ulkonäössä. Perinteiset kriteerit: kasvupaikka, kaatoaika, kuivuus ja vuosirengastiheys eivät myyjää kiinnosta. Kun haet itse hyvää ikkunapuuta höyläämöltä, niin vuosikasvu tulisi olla alle 3 millimetriä, mielellään jopa 1–2 millimetriä.

Maali- ja rakennusteollisuus on huomannut, että maali hilseilee irti puitteista ja karmeista. Näinhän maali tekee, ja syitä on monia, mm. huono puutavara, liian hätäinen maalaus ja muun kuin pellavaöljymaalin käyttäminen. Ratkaisuksi tuli muuta vuosikymmen sitten tummien puusuoja-aineiden käyttö – siihen asti kunnes huomattiin, että varsinkin etelän puoleisella seinällä kosteutta suurempi ongelma oli suuri lämpötilavaihtelu ja haristuminen, jota tumma väritys valoa ja lämpöä imevänä vain korosti. Parannus oli lahonsuoja-aineet, kunnes ne todettiin myrkyllisiksi. Nyt on palattu vaaleisiin maaleihin. Synteettisten maalien etuna on niiden helppo käytettävyys ja erittäin kova pinta, mutta ongelma on edessä muutaman vuoden kuluttua, kun on huoltomaalauksen aika: alkydiöljymaalia ei onnistukaan maalaamaan päälle ja toisaalta sen kiinni olevien alueiden puhtaaksi saaminen on todella työlästä.

Toistasataa vuotta ilman maalia!

Lisää aiheesta

Keskiaika

- Tuontilasia tärkeimmissä rakennuksissa, mm. Jomalan pappila Ahvenanmaalla 1300-luvulla ja seuraavalla vuosisadalla Turkulaisissa kaupunkitaloissa.

Jaa

Kunnostaminen
Artikkelit
hannu | 30.7.2019

Perinnerakentajat käyttävät eristämiseen usein kierrätyspaperipohjaista puukuitueristettä, joita valmistavat mm.

hannu | 30.7.2019

Perinnerakentaja haluaa, että hänen tapettinsa läpäisee sekä kaasumaisen että nestemäisen veden.

hannu | 30.7.2019

Hengittävä rakenne vastaanottaa ja luovuttaa vettä. Vanhassa rakentamisfilosofiassa ei niinkään pelätty, että jokin paikka kastuu. Tärkeintä oli, että talo voi kuivua.

hannu | 3.7.2018

Vanhanaikaiseen asumiseen ei tarvittu paljon tekniikkaa. Veden nostaminen kaivosta saattoi olla päivän teknisin tapahtuma.

hannu | 3.7.2018

Veden tuominen asuinrakennukseen vesijohtoa pitkin on uusi asia.

hannu | 3.7.2018

Lue Jari Ketolan laaja arikkeli Painovoimaisen ilmanvaihdon käyttö ja huolto PDF:nä.

hannu | 3.7.2018

Perinnemestari, perinnerakentaminen, perinnekorjaaminen.

hannu | 30.6.2018

Seinä oli vuosisatojen ajan käsittelemätöntä pyöreää hirttä.

Tapettitehdas ilmoitus