Kunnostaminen
Korjausohjeet

Main menu

Ohje: liima- eli liitumaali

Laipion maalaamiseen käytettiin usein edullista liimamaalia. Maalin matta pinta ei kestä kovaa kulutusta, mutta laipiossa tästä ei ole haittaa.

Liimamaalia voi käyttää myös seinän maalaamiseen, mutta se ei sovi kovalla kulutuksella olevaan paikkaan. Joskus seinän alaosassa on korkea panelointi ja liimamaali on sen yläpuolella.

Maalaaminen vaatii harjoittelua, sillä yhtenäinen pinta tulisi maalata niin ripeästi, että maalattava alue osuu aina märkään maaliin. Jos maali ehtii kuivua, tulee rajakohdasta epäsiisti. 

Liimamaalia voi sävyttää värijauheilla. Vaaleita sävyjä voi tehdä sekoittamalla valmiiseen maaliin värijauheesta ja vedestä tehtyä tahnaa. Tummia sävyjä tehtäessä liitujauhe on korvattava osittain tai kokonaan värijauheella värin tummuudesta riippuen. Maalaamisen aikana maali on läpikuultavaa, mutta muuttuu peittäväksi kuivuessaan. Samalla maali vaalenee, eli märkä maali on paljon tummempaa kuin kuiva. Tee ensin koepala ja kuivaa se vaikka hiustenkuivaajalla.

Maalaustyö kannattaa tehdä ovet ja ikkunat kiinni, jotta ilmankosteus kasvaa ja kuivuminen työn aikana on hidasta. Mutta kun työ on valmis, tuuleta kunnolla. Liian hitaasti kuivuva liimamaali muuttuu rusehtavaksi.

Tarvitset    

  • 0,1-0,2 kg    luuliimajauhetta
  • 10 kg    liitujauhetta
  • 5 l    vettä
  • -> Saat 10 litraa valmista maalia. Yhdellä litralla maalaa 3–6 m2 pohjan karkeudesta riippuen.

Valmista näin

Liitua kaadetaan pussista veteen. Liitukeosta saattaa jäädä lopulta pieni saareke veden päällä. Liituun ei kuitenkaan saa koskea, vaan se saa kastua rauhassa yön yli.

Myös liimajauhe haudutetaan pienessä vesimäärässä yön yli. Seuraavana päivänä liimaan sekoitetaan hieman lisää vettä ja seos lämmitetään vesihauteessa noin 60-asteiseksi. (Haisee pahalle!) Lopuksi liima sekoitetaan huolellisesti liituvelliin. Sekoittamisessa paras työväline on porakoneeseen kiinnitettävä maalivispilä. Valmis maali säilyy viileässä muutaman päivän.

Liima lämpenee vesihauteessa.

Liiman määrää arvioidaan kuivumistestillä: liiman määrä on sopiva, jos kuivuneesta maalista ei irtoa väriä kevyellä pyyhkimisellä. Liimaa on liikaa, jos maali hilseilee. Testipalan voi kuivattaa hiustenkuivaajalla. 

 

Maalaaminen

Maalaamaton pinta

- Liimamaali ei sovi uudelle puulle, mutta kylläkin monenlaisille levyille, pahveille, rappaukselle jne.

- Huolehdi, että maalattava pinta on puhdas. Tuore pinkopahvi toki on.

- Pohjakäsittely: sivele kertaalleen tapettiliisterillä. Liisteri tekee pahvin pinnalle ohuen kalvon, joka estää liimamaalin nesteen imeytymisen alustaan. Pohjakäsittelyyn voi käyttää myös ohennettua pellavaöljymaalia.

- Maalaa ripeästi 1–2 kertaa. Jos maalaat esimerkiksi seinää, kannattaa maalata kapeaa aluetta ylhäältä alas, jotta ehtii palata alhaalta märän pinnan viereen.

 

Ennen maalattu

- Irtonainen ja hilseilevä maali poistetaan teräsharjalla tai kaapimella. Kiiltävä tai kova pinta karhennetaan hiomapaperilla. Likainen maalattava pinta pestään maalinpesuaineella ja annetaan kuivua kunnolla ennen maalausta.

- Vanhan liimamaalin päälle voi maalata suoraan. Muissa tapauksissa käytä pohjamaalina ohennettua pellavaöljymaalia.

- Maalaa ripeästi yhteen kertaan.

Maalin voi levittää nopeasti telalla, kun työpari viimeistelee pensselillä perinteisen jäljen.

Jaa

Kunnostaminen
Korjausohjeet
Hannu | 4.1.2024
Mestariartikkeli

Tarkkoja neliömetrimääriä pellavaöljymaalin riittävyydestä ei voi antaa, koska riittoisuuteen vaikuttavat alustan imevyys, mahdollinen ohenne sekä

Hannu | 16.10.2023

Rakennuksen tilaa seurataan kahdella eri kosteusprosentilla: puussa olevan absoluuttisen veden

Hannu | 22.2.2023

Mikrobit eli muun muassa lahottajasienet, sinistäjäsienet, levät ja homeet alkavat

Jari Vesanen | 27.11.2022
Mestariartikkeli

Jari Vesanen on siirtänyt 1830-luvulla rakennetun maalaistalon, kaksvooninkisen, Kauhavalta Sipooseen. Artikkelissa hän pohtii siirtämisen

Niko Palonen | 18.11.2022
Mestariartikkeli

Tuulettuva alapohja tarkoittaa alapohjarakennetta, jossa varsinaisen lattian alla on tuuletus- eli ryömintätila. Kun puhutaan vanhan

Hannu | 18.11.2022
Mestariartikkeli

Artikkelissa on hahmoteltu yleisiä suuntaviivoja siitä, mitä pidän mielekkäänä remonttijärjestyksenä, kun kunnostaminen koskee

Kati Lahtinen | 9.11.2022
Mestariartikkeli

Vanhan rakennuksen lisäeristämiseen ei kannata ryhtyä suin päin. Lisäeristämisellä saavutettavat säästöt on suhteutettava remontin aiheuttamiin

Hannu | 13.2.2022

Vanhan rakennuksen kunnostamisessa on käytettävä eristemateriaaleja, jotka vastaavat rakennusfysikaalisesti rakennusaikaisia

Helakauppa

 

Liity Perinnemestarin postituslistalle ja valitse haluamasi kiinnostusryhmät.